Olen nyt ollut äitini luona tukena noin pari viikkoa. Äitini aviomies kuoli noin neljä kuukautta sitten yliajon uhrina. Olen iloinen huomatessani että hän hymyilee enemmän jo nyt. En voi edes kuvitella kuinka pahalta voi tuntua menettää ihminen niin lopullisesti. Koska silloin kun erotaan ihmisestä, se tapahtuu syystä ja kuitenkin tiedät että ihminen on vielä hengissä. Voit vielä palata kaikkeen jos tapahtumat suovat sen. Voit kysyä heiltä mitä heille kuuluu. Menetin isäni, olkoonkin vain isäpuoli mutta hän oli enemmänisä minulle kuin biologinen isäni olisi voinut olla. Luulen että mieleni ei ole vieläkään käsittänyt wttä hän ei enää ole. Mua kaduttaa että en käynyt useammin, soittanut useammin. Mutta nämä on näitä, mistä kukaan olisi voinut tietää että joku kännikuski päättää ajaa isäni päälle autolla juurikin kun hänen lomansa töistä alkavat. Tuntuu pahalta että yliajaja ei ole vieläkään saatu kiinni. Tämä taas omasta mielestäni kertoo että joko ihminen on ollut pahasti sekaisin kyseisellä hetkellä tai sitten tykkää vaan ajaa ihmisten päälle. Kummin vain, se ei ole okei. Kyseinen ihminen on tappanut jonkun, tietoisesti tai tiedostamattaan. 

Ensimmäinen näkemiseni isäpuoleeni oli joskus kun asuin vielä kuudennen luokan lopulla helsingin hermannissa. Tulin omasta huoneesta pihalle ja livahdin ulos melko nopeasti koska hän sattui olemaan äitini sängyssä aataminasussaan. Äitini soitti siitä jokunen tunti myöhemmin ja sanani olivat: Voitko kertoa sille Samuli Edelmanilles että laittaa vaatteet päälle?

Minun täytyy nostaa hattua isäpuolelleni. Hän jaksoi ja rakasti minua kuin omaa lastansa. Olin helvetin hankala teini, varsinkin kun muutimme hermannista vantaalle hänen luoksensa. Ei sillä että en olisi hyväksynyt häntä isakseni. Suutuin koska jouduin muuttamaan paikasta pois jossa olin ensimmäistä kertaa elämässäni saanut kavereita, koulukiusaus ei edes alkanut. Olin ekaa kertaa elämässni normaali lapsi jolla oli jopa kavereita. Tein jopa koiranulkoilutushommia saadakseni taskurahoja jottei niitä tarvinnut äitiltä pummia koko ajan.

Alkuaika vantaalla sitten. Menin uuteen kouluun. Ajauduin seuraan joka häikäilettömästi käytti hyväkseen kiltteyttäni ja miellyttämisenhalua ja halua kuulua joukkoon. Yritettiin saada mut jopa anta,maan neitsyys jätkälle josta en edes pitänyt. Siinä vaiheessa tosin osasin sanoa ei, koska en halunnut, seksi hirvitti minua 12 vuotiaana. Tuli myös tämä kerta että urpot ryöstivät meidän lähipubin ja yrittivät saada mut lavastettua syylliseksi. Olin ollut koko kyseisen ajan kotona. Seuraavana päivänä mulle dumpattiin helvetillinen määrä alkoholia reppuun josta äitini sitten löysi ne. Alkoihan siitä vasikan huutelu koulun käytävillä ja viimeisin pisara äidilleni ja isäpuolelleni sitten oli että toin kaverin hakattuna kotiin koska mulle piti välittää viesti että noin käy seuraavaksi mulle.

Tästä seurasi että isäpuoleni sai jotenkin houkuteltua tämän isoimman idiootin myyrmannin parkkihalliin. Siellä seisoin kolmen kaverini kanssa ja katsoin kun äitini ja isäpioleni nappasivat jätkää niskasta ja raahasivat autolle. Siinä vaiheessa kun takaluukku aukesi, rupesi tämä kaverini hakannut jätkä itkemään, hyvä ettei kussut housuihinsa. Näin jatkui jonkin aikaa kunnes isäpuoleni totesi että jos hän ikinä enää kuuleekaan että jotain pahaa tapahtuu minulle tai kavereilleni, tämän jätkän tai hänen kavereittensa toimesta, hän joutuu autoajelulle todellakin vähän juttelemaan asiosta. Kuinka moni voi sanoa että koulukiusaaminen on hoidettu niin tyylillä pois kuvioista? Koska tämän tapahtuman jälkeen, mua ei huudeltu vasikaksi enää, eikä mun kavereihin koskettu. Sain olla rauhassa mutta ongelmat oli jo kasautunut. Into koulunkäyntiin oli kuollut. Hatkasin kotoa kuin viimeistä päivää. Mutta nostan hattua, faijapuoleni jaksoi kaikki ongelmat, oli tukena äidilleni. 

En varmasti enää ikinä saa isähahmoa äitini joskus tulevista miehistä, siksi, Samulla on erityinen paikka mun sydämmessäni. Se oli mies jonka ei tarvinnut lyödä että viesti ois tullut perille. VIelä me joku päivä nähään.